Käyttökoiran ruokinnasta eri tilanteissa

Eläinlääkäri Esko Suhonen:

 "Niin monta mieltä kuin miestä." Tähän käsitykseen voi sivustaseuraaja joskus päätyä kuunnellessaan koiraväen turinoita ja kannanottoja ajuriensa ruokintaan liittyvistä pulmista. Jokin yhden mielestä erinomainen ruokintatapa voi toisen mielestä tuntua täysin vieraalta, ja on ilmeistä, että koiranomistajat ovat terveiden täyskasvuisten koirien ruokinnassa päässeet hyvinkin erilaisilla ruokavalioilla tyydyttäviin tuloksiin. Tässä kirjoituksessa tarkoitukseni onkin tarkastella joitakin ruokinnan erityiskysymyksiä, kuten pikku- ja orpopennun ruokintaa, kantavan ja imettävän nartun ruokintaa sekä joitakin muita ruokintaan liittyviä ongelmia.

Pikkupentujen ruokintaTakaisin ylös

Jos penikoiminen on sujunut normaalisti ja narttu on hyväkuntoinen, eikä pentujen lukumäärä ole liian suuri, emä huolehtii pennuistaan yleensä n. 3 viikon ikään saakka. Tässä iässä aloitetaan lisäruoan antaminen. Tutkimusten mukaan luutuminen on pennulla voimakkainta juuri 8 ensimmäisen elinviikon aikana ja myös seuraavat 8 viikkoa ovat voimakkaan luunmuodostuksen aikaa. Tällöin vain riittävästi valkuaista ja rasvaa sisältävä lisäravinto kivennäisillä ja vitamiineilla tasapainotettuna takaa luuston ja lihaksiston tasaisen kehityksen. Pelkät maito ja puuro sekä muille eläimille tarkoitetut rehut eivät riitä. Näyttääkin siltä, että pentujen lisäruokinnassa esiintyy vielä tänä päivänä puutteita, eikä perimän suomaa rakennetta aina saavuteta.

Lisäruokinta voidaan aloittaa esim. antamalla pennuille kokomaitoon keitettyä velliä, johon lisätään keitetty kananmunan keltuainen ½ litraa kohden ja vaikkapa hieman hunajaa makua parantamaan. Vähitellen seokseen lisätään esim. jauhettua lihaa ja keitettyä kalaa sekä ravintotarpeen yhä lisääntyessä esim. leipää ja puuroa. Valkuaisen (esim. lihan ja kalan) määrä saisi olla pentujen ravinnossa lähes puolet päivittäisestä annoksesta 3-5 viikon iässä, jonka jälkeen valkuaisen määrää tasaisesti lasketaan siten, että se luovutusiässä on n. ¼ ravinnon määrästä. Rasvan osuus saisi olla tällöin n. 15%. Esim. rasvaisessa lihassa em. ravintoaineita on luonnollisessa muodossa. Pikkupentujen täysrehuja ja kuivamuonaa käytettäessä pentuja on syytä ryhtyä totuttamaan rehuihin jo lisäruokinnan alkaessa. Täysrehun määrää lisätään siten, että sen osuus on puolet ravinnosta 5-8 viikon iässä ja 2/3 9 viikosta aina puoleen vuoteen saakka. Täysrehun etuna on se, että uusi omistaja voi jatkaa ruokintaa samalla rehulla ja tavallisia siirtymävaiheen ongelmia ei synny.

Pentujen kasvaessa on myös tärkeää, että ne saavat riittävästi kivennäistä ja vitamiineja. Arvioitu kalsiumin tarve on 0,5 g ja D-vitamiinin tarve 20 KY (kansainvälistä yksikköä) päivässä painokiloa kohden. Kätevästi kivennäiset saadaan seuraavasta seoksesta: luujauhoa 100 g, liitujauhoa 10 g sekä maitokalkkia 50 g. Hivenaineiden saannin vuoksi liidun tulisi olla ns. luonnonliitua (Queensfill), jota mm. Yliopiston apteekki toimittaa. Tätä seosta aletaan antaa pennulle heti lisäruokinnan alkaessa, ts. 3 viikon iästä lähtien. Tarvittava määrä lasketaan kulloinkin pentujen yhteispainon mukaan ja se on 0,5 g seosta painokiloa kohden vuorokaudessa. (Esim. pentujen yhteispaino 10 kg; päivittäinen kalkkiseoksen määrä = 10x0,5 g=5 g=n. 1 teelusikallinen.) Kalsiumin imeytymiselle tärkeää D-vitamiinia saadaan kalanmaksaöljystä, jota annetaan 1-2 tippaa pentua kohden päivässä koosta riippuen.

Lisäravintoa pennulle annettaessa päivittäisten ruokintakertojen lukumäärä voidaan karkeasti arvioida siten, että kun se aloitettaessa on 5-6 kertaa päivässä, on se luovutusiässä 4 kertaa päivässä. Liiallinen ruokamäärä on myös haitallinen pikkupennulle. Kasvattajan olisikin syytä tarkkailla pentuja jatkuvasti, eikä päästää jotakin ahmattia lihomaan liiaksi muiden kustannuksella. Huonokarvainen, lihava ja roikkuvamahainen pentu on usein merkkinä väärästä ravinnon määrästä ja koostumuksesta ja kenties madotuksen laiminlyönnistä. Madotus olisikin syytä suorittaa pikkupentuaikana kahdesti, esim. 4 ja 6 viikon iässä. Luovutusiässä olevan pennun tulisi olla kiiltäväkarvainen, kiinteälihaksinen, liikkuva ja vilkas olemukseltaan.

Orpopentujen ruokintaTakaisin ylös

Kun pentue on suuri tai nartun maidoneritys on estynyt esim. sairauden vuoksi tai narttu on menehtynyt synnytyksessä, joudutaan turvautumaan osittaiseen tai täydelliseen keinoruokintaan. Tilanne voi kasvattajasta tuntua äkkiä jopa ylivoimaiselta, mutta kärsivällisellä pentujen hoidolla pystytään kasvattamaan normaaleja elinvoimaisia pentuja.

Ensimmäiset vuorokaudet ovat pennun elämässä aivan ratkaisevia, ja näin täysiruokintaan on ryhdyttävä välittömästi. Vastasyntyneiden pentujen on saatava riittävästi lämpöä. Suotava n. 24 C° lämpötila saadaan pentujen yläpuolelle sijoitettavalla lämpölampulla. Etteivät pennut imeskelisi toisiaan, olisi pennut hyvä eristää esim. jakamalla asuinlaatikko karsinoihin. Vasta-syntyneen pennun on ensimmäisten elintuntiensa aikana saatava nestettä ja ensihätään kelpaa vaikka keitetty vesi tai apteekista saatava veteen sekoitettava emän maidon vastike. Hyväksi koettu on seuraava seos: n. ½ 1 kokomaitoa, ½ 1 kermaa, 1 munanruskuainen ja hieman hunajaa tai rypälesokeria mausteeksi. Vuorokauden annos seosta valmistetaan kerrallaan ja säilytetään kylmässä. Kerralla syötettävä määrä lämmitetään ja siihen lisätään sitruunahappoa juoksettamiseksi (sitrotabletit tai puristettua sitruunan mehua). Juoksettamisesta luovutaan pentujen silmien avauduttua, ja samalla siirrytään kuppiruokintaan.

Näihin aikoihin nostetaan seoksen rasvamäärä 15 %:een lisäämällä siihen esim. voita, margariinia tai eläinrasvoja. Kaikin (esim. luujauhon ja liitujauhon) määrä tulee olla sama kuin pikkupennun lisäruokinnassa eli 0,5 g elopainokiloa kohden vuorokaudessa. A- ja D-vitamiini saadaan antamalla kalanmaksaöljyä 1 tippa pentua kohden päivässä. Kesäisin ulkona olevat pennut eivät kuitenkaan vitamiinilisää tarvitse.

Orpopentuja on alussa ruokittava pipetillä tai tuttipullolla tunnin välein. Pentujen varttuessa yösyöttämisestä luovutaan ja päiväruokintakertoja vähennetään tasaisesti neljään kertaan päivässä luovutusikään mennessä. Edellä mainittu pikkupennun täysravinto sopii hyvin myös orpopennuille 3 viikon iästä alkaen. Keinoruokinnassa annettavan ruoka-annoksen suuruus määräytyy pentujen painon mukaan ja on 3 päivän iässä n. 15 % painosta, 7 päivän iässä n. 25 %, 2 viikon iässä n. 30 % ja 3 viikon iässä n. 35-40 %. Kuten monille tuttua on, ilmaisevat pennut kyllä melko äänekkäästi, jos ruoan määrä on liian pieni.

Orpopennut on pidettävä puhtaina sekä niiden suolisto toiminnassa. Narttu nuolee pentujen vatsaa ja takapäätä jatkuvasti edistääkseen suolen toimintaa ja saadakseen ne ulostamaan ja virtsaamaan. Jos tämä luonnollinen "hieronta" jää pois, on pentuja hierottava aterioiden yhteydessä esim. karkealla pyyhkeellä ja samalla puhdistettava niiden takapää vaikkapa öljyyn kastetulla vanutupolla. Jos em. toimenpiteistä ei huolehdita, voi seurauksena olla ummetus, joka saattaa pikkupennulle muodostua jopa hengenvaaralliseksi.

Kasvavan koiran ruokintaTakaisin ylös

Luovutuksen yhteydessä on tärkeää, että kasvattaja selvittää uudelle omistajalle tarkoin pennun sen hetkisen ruokavalion ja että äkillistä muutoksia olisi vältettävä. Kasvuaikana sopivan perustan ruokinnalle muodostaa esim. kuivamuona ja kotiruoka sopivassa suhteessa. Kasvuaikana tarvitaan lisäksi valkuaista (lihaa, kalaa, koiranmakkaraa), jonka osuus tulisi olla n. 20 % ravinnosta. Rasvan osuus tulisi olla n. 10-15 %. Kuivamuonaa annettaessa on muistettava, että sen vesipitoisuus on sangen pieni (n. 10 %), jolloin kupillinen kuivamuonaa vastaa 5-6 kupillista puuromaista ruokaa. Liiallinen kuivamuonan syöttö saattaa joissakin tapauksissa aiheuttaa pennulle suolistohäiriöitä kuten esim. ummetusta. Maidon sietokyky vaihtelee koirilla jonkin verran. Sen osuus pennun ruoasta ei saisi kuitenkaan nousta yli 5 %:n, sillä runsas maitosokeri voi aiheuttaa pennulle karvanlähtöä, suolistokatarria ja ripulia varsinkin, jos annettavan maidon määrä vaihtelee. Samoin on raa'an kananmunan ja raa'an kalan todettu aiheuttavan pennulle em. oireita.

Kivennäiset, kalsium ja fosfori sekä vitamiini, A- ja D-vitamiini sekä B-ryhmän vitamiinit muodostavat hyvin olennaisen osan kasvavan pennun ruokavaliosta. Kun tiedämme, että koiran luusto muotoutuu pääpiirteittäin yhdeksän ensimmäisen elinkuukauden aikana, ymmärrämme hyvin kivennäisten ja vitamiinien merkityksen kasvukaudella. Tasapainoisen luunmuodostuksen seurauksena kehittyvät koiralle vahvat nivelet ja hyväasentoiset raajat, luonnollisesti perintö-tekijöiden sallimissa rajoissa. Markkinoilla on lukuisia erilaisia kivennäisvalmisteita. Näitä käytettäessä tulisi muistaa, ettei oikea tapa varmistaa kivennäisten saantia ole useiden valmisteiden samanaikainen käyttö, vieläpä valmisteita välillä vaihtaen, kuten joskus näkee tehtävän, vaan annostusohjeita olisi tarkoin noudatettava. Käyttökelpoinen kivennäislähde, josta pentu saa kalsiumin ja fosforin sopivassa suhteessa on em. luujauhon, liitujauhon ja maitokalkin seos, jota kasvavalle beaglelle annetaan ½ g elopainokiloa kohden, ts. ½ ~1½ teelusikallista päivässä kasvuvaiheesta riippuen.
Koiranomistajien mielipiteet uiden syöttämisestä pennulle vaihtelevat melko paljon, muodostivathan ne aikaisemmin tärkeimmän kivennäislähteen. Käsitykseni mukaan luut täyttävinä ja huonosti sulavina eivät ole tarpeellisia pennulle, joka saa riittävästi muuta kivennäistä. Kuitenkin hampaiden vaihtumisen aikaan (n. 2-6 kk) voi pennulle antaa rustoja tai suuria putkiluita kaluttaviksi.

Vielä viime vuosikymmen alkupuolella kennelväen keskuudessa oli yleinen puheenaihe koirien erilaiset vitamiinien puutostilat. Tämä johti siihen, että lähes kaikkiin koiranruokiin lisättiin erilaisia määriä vitamiineja. Viimeaikojen tutkimuksissa on kuitenkin todettu, että tämän päivän ongelmana on pikemminkin vitamiinien liika-annostus kuin puutostilat. Kesäisin koiranpentu saa D-vitamiinia suoraan auringon valosta. Jos se tällöin saa lisäksi vitaminoitua koiranmuonaa ja kivennäisvalmisteita sekä parhaassa tapauksessa vielä vitamiinitippoja, ylivitaminointi on ilmeistä. Ylisuurten D-vitamiiniannosten on todettu koiranpennulla aiheuttavan luuston kasvuhäiriöitä. Koiranpennun päiväittäinen D-vitamiinin tarve on n. 20 KY painokiloa kohden, ja sopivassa muodossa se saadaan tavallisesta kalanmaksaöljystä, jonka annostus kasvavalle beaglelle on n. ½ teelusikallista 3 kertaa viikossa talvikuukausien (marras - maaliskuu) aikana. Kalanmaksaöljystä pentu saa myös luunmuodostukselle tärkeää A-vitamiinia. Tarpeellisia B-ryhmän vitamiineja sisältävät mm. kuivamuonat. Kalkkiseosta ja kalanmaksaöljyä on pennulle hyvä antaa 6-9 kk:n ikään saakka pennun kasvusta ja kehityksestä riippuen.

Kantavan ja imettävän nartun ruokintaTakaisin ylös

Kantoaikana narttu ja kehittyvät sikiöt tarvitsevat runsaasti ravintoa. Pelkistetysti voidaan sanoa, että kantoaikana nartun ravinnontarve on kaksinkertainen normaaliin verrattuna. Lisäravinto on myös tärkeää emän valmistuessa synnytyksen ja imettämisen tuomia rasituksia varten. Varsinkin valkuaisen (lihan, kalan, elimien, koiranmakkaran) määrää olisi hyvä lisätä kantavan nartun aterioihin. Kantoajan lopulla ravinnon määrää on kuitenkin vähennettävä sikiöiden vaatiessa yhä suuremman tilan. Erittäin tärkeää on, ettei narttua päästetä ylilihavaksi, koska tällöin synnytys-vaikeuksien riski selvästi kasvaa. Liiaksi ei voi myöskään korostaa liikunnan merkitystä. Kantavan nartun on saatava riittävästi liikuntaa, että se säilyttäisi jäntevyytensä. Samalla vältytään liialta lihomiselta ja synnytyksessä tarvittavat vatsalihakset pysyvät kunnossa.

Sikiöiden tukikudosten kehittyessä on tärkeää, että nartun kivennäis- ja vitamiinitarpeesta huolehditaan. Lisäksi kalsiumia tarvitaan mm. synnytyksessä. Lisäkivennäiset ja vitamiinit voidaan kantavalle (ja imettävälle) nartulle antaa samojen periaatteiden mukaan kuin edellä kasvavan koiran ruokinnassa; kalkkiseoksen annostus on kantavalle nartulle 1 g/painokilo/ vrk sekä imettävälle nartulle 1 ½ g/ painokilo/vrk. Vitamiinit saadaan kalanmaksaöljystä, jota beaglenartulle voidaan antaa 1 teelusikallinen 3 kertaa viikossa. Jollei narttu olisikaan kantava, ei tästä juuri koidu haittaa, sillä esim. valtaosa ylimääräisestä kaikista poistuu elimistöstä luonnollista tietä. Ylettömiä määriä kivennäisiä ei nartulle kuitenkaan pidä syöttää, sillä joissakin tapauksissa voi olla seurauksena ummetusta. Jos tällaista ilmenee, voidaan nartulle antaa esim. pieniä määriä parafiiniöljyä tai maitoa. Loishäädöstä on luonnollisesti huolehdittava, ja usein narttu madotetaankin jo ennen astutusta.

Imetysaikana nartun valkuaisen kivennäisten ja vitamiinien saanti on edelleen turvattava. Nestettä, esim. puhdasta vettä, imettävällä nartulla on oltava vapaasti saatavilla, sillä tuottaahan se suuria määriä pennuille elintärkeää emänmaitoa. Joskus näkee juotettavan imettävälle nartulle suuria määriä maitoa. Kuitenkin maidon sisältämä kalkki-määrä ei yksin riitä tyydyttämään lisääntynyttä tarvetta, ja lisäksi runsas maito ei monelle koiralle sovi, kuten edellä on todettu.

Poikkeavissa tilanteissa, esim. kun pentujen lukumäärä on pieni, voi maitoa muodostua liikaa. Tällöin nartun saamaa nestemäärää voidaan tilapäisesti vähentää, jolloin maidontuotanto nopeasti laskee. Jos pennuilla ilmenee ylensyönnin seurauksena ilmavaivoja, voidaan nartulle antaa 1-2 teelusikallista ruokasoodaa muutamina päivinä.

Käyttökoiran ruokinnasta rasituksen yhteydessäTakaisin ylös

Jokaisella koiranomistajalla on yleensä omat "reseptinsä" koirien valmennuksen ohella myös metsästys- ja kilpailukauden ruokintaan. Muutama sana kuitenkin ruokinnasta rasituksen yhteydessä lähinnä ravintofysiologian kannalta. Koirien tarvitsema energiamäärä vaihtelee; esim. kahden samankokoisen ja samanlaisessa rasituksessa olevan koiran energiantarpeessa voi yksilöllisten erojen ja ulkoisten olosuhteiden johdosta olla huomattaviakin eroja. On arvioitu, että kohtuullisessa rasituksessa energiantarve nousisi 25-50 % ja kovassa rasituksessa jopa 100 %. Kasvaneen energiantarpeen tyydyttämiseksi esim. metsästyskaudella voidaan aterioihin lisätä rasvaa energialähteeksi. Rasvan määrä ei saisi kuitenkaan nousta yli 20 %:n ja sen nousun myötä on myös valkuaisen määrää hyvä lisätä. Kun käyttökoiran energiavarastoja täytetään jotain vaativaa suoritusta varten olisi rasvan lisäyksen tapahduttava joustavasti jo hyvissä ajoin ennen rasitustilannetta. Ruokinnan rasvapitoisuuden noustessa olisi myös normaalia liikkumista ja sisä-tiloissa olevan koiran ulkoiluttamista lisättävä, ettei koiran suolisto pääsisi liiaksi täyttymään normaalia hitaammin sulavan runsasrasvaisen ravinnon seurauksena. Sopivia lähteitä ovat esim. tali, rasvaiset sian- ja naudanliha, voi sekä rasvaiset kalat. Kovassa rasituksessa olevalle koiralle on hyvä antaa myös hiilihydraatteja tarvittavan lihasglykogenin lähteeksi. Näitä on mm. viljatuotteissa ja perunassa.

Koiranomistajien käsitykset vaihtelevat melkoisesti siitä, kuinka paljon ennen voimakasta rasitusta esim. kilpailua, koira tulisi ruokkia. Ruoan kulkeutuminen ja sulaminen suolistossa vaihtelee luonnollisesti koostumuksesta riippuen. Käsitykseni mukaan voimakasta ruokintaa pitäisi seurata riittävän pitkä väli (6-12 t yksilöstä riippuen), jolloin rasituksen alkaessa ravinto olisi "valmista" elimistön käytettäväksi. Kovien rasitusten yhteydessä pitäisi niinikään muutoksia ja tarvittavien muutosten tulisi seurata tasaisesti suoritettavaa kunnon kohennusta.

Tuotantoeläinten rehuista koiran ravinnossaTakaisin ylös

Paljon keskustelua koiraväen keskuudessa on herättänyt erilaisten tuotantoeläinten, kuten esim. turkiseläinten, rehujen käyttö koiran ruokinnassa. Tiedän, että monet koiranomistajat ovat käyttäneet ja käyttävät täysikasvuisille koirillaan ko. rehuja ja ovat saamiinsa tuloksiin tyytyväisiä.

Turkiseläinten kasvatukselle tärkeitä tekijöitä ovat eläimen nopea kasvu ja turkiksen laatu. Lisäksi raaka-ainevalikoima lienee melko kirjavaa ja rehuihin käytetään mm. paljon fosforia sisältävää merikalaa. Usein tuottaa myös vaikeuksia em. rehujen kivennäispitoisuuksien selville saanti. Kirjoituksessa kuvatuissa ruokinnan erikoistilanteissa, kuten kasvavan koiran ruokinnassa olisi mielestäni yllä mainitut näkökohdat huomioon ottaen suositeltavampaa käyttää saatavissa olevia juuri näihin olosuhteisiin kehitettyjä erikoisrehuja.