Pentu uudessa kodissa

Juhani Hirvensalo:1988

Suotuisat kasvuolosuhteet ja kasvattajan oikea huolenpito pennuista on olennaisen tärkeä pennun myönteiselle kehitykselle. Kennelliiton suosituksen ja Kennelliiton jäseniä velvoittavan koiranomistajan perusohjeen määräyksen mukaan pentua ei saa luovuttaa nuorempana kuin 7-8 viikon ikäisenä. Minulta on usein kysytty, eikö tämä ole liian myöhään pennun kehityksen kannalta. Näin saattaa tosiaan joskus olla. Mutta oikeampaa olisi todeta, että ellei kasvattajalla ole mahdollisuutta hoitaa pentuja niiden kahden ensimmäisen elinkuukauden aikana siten ja sellaisissa olosuhteissa, että niiden kehitys on myönteinen, olisi parempi olla lainkaan teettämättä pentuja. Joka tapauksessa pennun ostajan on syytä hyvin tarkoin tutkia sukutaulun lisäksi myös kasvattajan ja hänen koiriensa käyttäytymistä ja sitä, suhtautuvatko narttu ja pennut luottavaisesti ja myönteisesti isäntäänsä.

Sopeuta "seurustelemalla"    Takaisin ylös

Kun pentu tulee noin kahden kuukauden ikäisenä uuteen kotiin, on paras aika sosiaalistumisessa eli mukautumisessa ihmisen seuralaiseksi jo saavuttanut huippunsa, ja seuraavan kuukauden aikana tämä perustavaa laatua oleva mukautuminen ja kyky siihen vähitellen heikkenee ja päättyy. Ellei pentu heti selvästi osoita luottamusta ja ystävällisyyttä myös uuden perheen jäsenille, on tehtävä kaikki mahdollinen asian pikaiseksi korjaamiseksi niissä rajoissa kuin se vielä on mahdollista. Olkoonpa koira muilta ominaisuuksiltaan millainen tahansa, perusta koiranpidolle on pois, ellei se ole isäntänsä ystävä ja päinvastoin. Koiran käyttäytymistä ihmisen seuralaisena ohjaa sen laumavietti eli  perinnölliset sosiaalista laumakäyttäytymistä ohjaavat kaavat. Tältä perustalta pentu nopeasti ottaa uuden perheen omaksi laumakseen. Jotta tämä helpottuisi, on uuden lauman jäsenten osoitettava sille vähintäänkin myönteistä huomiota ja huolenpitoa. Vähintä on, että ollaan sen kanssa, sallitaan sen olla siellä missä on ihmisiä. Ensimmäisinä päivinä pitäisi siis välttää jättämästä sitä yksin. Kun puhumme koirasta laumaeläimenä, on meidän täsmennettävä, mitä sana lauma tässä yhteydessä tarkoittaa. Se ei suinkaan ole sama kuin esimerkiksi karjalauma villissä lännessä tai ihmislauma ts. lukematon joukko. Oikeampi käsitys saadaan, jos ajattelemme suljettua ryhmää, siis esimerkiksi perhettä. Lauman jäseniä ovat vain tietyt siihen kuuluvat yksilöt. Muut koirat tai ihmiset kuuluvat toisiin laumoihin. Laumasta toiseen siirrytään vain tietyin edellytyksin aivan samoin kuin perheen jäsenyyteenkin.

Totuta muihin ihmisiin    Takaisin ylös

Jäsenyys laumassa antaa turvaa, jota valitettavan usein tarvitaan juuri toisia laumoja vastaan. Koska emme pidä beaglejamme vartijoina tai muissa turvallisuutta varmentavissa palvelutehtävissä, on syytä pyrkiä tutustuttamaan pentu myös perheen ulkopuolisiin ihmisiin. Tätä emme aina tule järjestäneeksi. Aivan samoin kuin seurustellessamme ystäväperheiden kanssa hyvät tavat ja kohteliaisuus edellyttävät, että seurustelemme myös perheiden lasten kanssa ja viemme lapsemme vierailulle, pitäisi meidän suhtautua pentuihin samoin. Kun tervehtiminen, jonka pentu suorittaa haistelemalla, on tapahtunut, muutama ystävällinen sana ja ehkä taputus on paikallaan. Jos taas olemme tekemisissä vieraiden ihmisten kanssa ja pentu on läsnä, voimme mielestäni kohteliaasti pyytää, että vieras sallii pennun tervehtiä, haistella. Sekin riittää, sillä koira hyväksyy myönteisesti välinpitämättömänkin ihmisen. On kuitenkin varsinkin alussa vältettävä tilannetta, jossa pentu joutuu yksin kohtaamaan vieraan  ilman perheenjäsenten läsnäolon antamaa turvaa. Jos pentu jostakin syystä kokee tilanteen pelottavana tai pahimmassa tapauksessa järkyttävänä, niin ikävän tapauksen muiston häivyttäminen saattaa olla hyvin työlästä. Nykyisin ihmisten keskeinen kanssakäyminen on hyvin välitöntä ja olemme  "vapautuneet" käyttäytymissääntöjen suhteen. Tämä "vapaus" on tapahtunut turvallisuuden kustannuksella. Vastaava käyttäytyminen vieraiden koirien kanssa johtaa helposti vaikeuksiin, sillä ne eivät tingi turvallisuudestaan ja tavoistaan, omista käyttäytymisetiketeistään. Muutamia seikkoja haluan tässä yhteydessä mainita, koska ne tulevat helposti eteen heti ensimmäisinä kuukausina pennun elämässä. Tervehtiminen tuli jo edellä mainituksi. Ellei koiran käyttäytymisestä huomaa, että se on tunnistanut lähestyjän, vaikkapa oman isäntänsä, sitä ei pidä yllättäen ja liian päällekäyvästi lähestyä, tai olisiko syytä sanoa, ottaa välitöntä kontaktia, ennen kuin tunnistaminen ja vieraan ollessa kysymyksessä, tervehtiminen ja esittely on suoritettu. Tunnistamisen koira suorittaa kuulo-, näkö- ja hajuaistillaan. Koiralle riittää tuttujen henkilöiden tunnistus äänen perusteella, mutta vieras on edelleen tutkimaton uhka. Kun koira on kuulollaan ja/tai näöllään huomannut lähestyjän, se tervehtii tuntemaansa, mutta vierasta sen on saatava haistella. Vasta silloin se on "tervehtinyt". Vieraaseen tutustuminen tapahtuu parhaiten esittelijän, koiran aikaisemmin hyvin tunteman henkilön läsnä ollessa. Esittelijä ja esiteltävä osoittavat käyttäytymisellään, esim. keskustelullaan, tuntevansa toisensa, silloin vieraskin kohteliaasti pidättyväisyyttä osoittaen voi alkaa seurustella koiran kanssa. Usein tämä rajoittuu puhumiseen, mutta mikäli on tarkoitus esim. koskettaa kädellä koiraa, on sen tapahduttava avoimesti. Ehkäpä kätellessämme toisiamme ilmaisemme luottamuksemme sallimalla toisen tarttua kiinni omaamme ja siis heikennämme puolustustamme. Vastaavasti käsi on vietävä koiran lähelle avoimesti edestä alhaalta, tehostetussa muodossa vielä itse kyykistyen, jotta mitään uhkaa ylhäältä ei ilmenisi. (Vastaanotolla on helpompi olla lattialla polvillaan, kuin sitoa koiran suu ja tutkia ja hoitaa sitä väkivalloin). Kun käsi lähestyy edestä alhaalta, koira ei koe sitä uhkaksi, onhan sille annettu tilaisuus purra ranteeseen. Ellei koira salli tätä, on turha yrittää muutoin sitä ystävällisesti kosketella. Jos taas siihen tartutaan hyökkäävästi, olipa se sitten isäntä tarkoituksella alistaa tai rangaista, tai vieras komentoonottomielessä, parhaiten se tapahtuu takaa ylhäältä. Se on koirasta aina vähintään nöyryyttävää, ja niin saa tehdä vain oman lauman arvojärjestyksessä kiistatta ylempi. Jos sen tekee vieras, on se aina hyökkäys.

Koiran leikki ja arvojärjestys    Takaisin ylös

Koska koiran yksilönkehityksessä leikki liittyy hyvin läheisesti lauma- ja taistelukäyttäytymiseen, on pennun kanssa leikittävä. On ehdottomasti huomattava, että huumori, puhumattakaan ns. "hevosenleikistä", eivät koiran mielestä ole leikkiä. Eiväthän ne ole ihmisten keskenkään toki haavoittamattomia, monesti päinvastoin. Emmeköhän mekin pelkää naurunalaiseksi joutumista. Huumori edellyttää sanallista älykkyyttä, ja sitähän koiralla ei voi olla. Samoin "hevosenleikki" esim. lähestyttäessä omaa koiraa pimeällä tai oudoissa vaatteissa ja mahdollisesti muuttaen ääntä "pettäen" sitä, saattaa johtaa tilanteisiin, jotka ovat meistä hauskoja, mutta tuskin koskaan koirastamme. Siltä puuttuu meille eräs olennainen piirre, halu pettää ja valehdella. Onneksi! Kuten edellä mainitsin, pennun kanssa leikkimällä voidaan sille antaa tilaisuus esim. harjoitella sopeutumista laumaan ja taisteluleikeillä rakennetaan perusta arvojärjestykselle perheessä. On syytä huomata, että leikki on leikkiä vain silloin, kun molemmat sen siksi mieltävät. Jos se jommankumman mielestä muuttuu todeksi, koiran perinnöllisen etiketin mukaan se on heti keskeytettävä. Ellei, niin se onkin taistelua. Leikkiä voi vain lauman sisällä, tuttujen kanssa. Esimerkiksi ketulla tämä kaava ohjaa toisin, ja siksipä epäsosiaalisesta ketusta ei ole tullutkaan kotieläintä. Yksinkertaisin muoto leikkiä on pitää pentua kiinni, estää sen vapaa liikkuminen. Jo tällä toimenpiteellä se oppii tiedostamaan, että kiinnipitäjä on arvojärjestyksessä ylempi. Siten esim. lapsi, joka ei siihen pysty koiran ollessa pentu, putoaa helposti arvojärjestyksessä koiran alapuolelle. Monipuolisempi taisteluleikki on painiminen. Beaglenpennun kanssa se on sovellettavissa kädellä leikkimiseksi. Tartutaan kiinni jaloista, päästä, vartalosta ja yritetään vetää tai kaataa kumppani. Pentu yrittää vapautua tai puree. Sen se tekee leikillä, mutta ei haavoita.  Samoin kädenkin on heti hellitettävä, mikäli se tekee pennulle kipeää. Kun käsi voittaa painin ja  saa koiralta "hartiat mattoon" kyseessä on tilanne, jolloin voittaja ratkeaa. Jos pentu pääsee vapaaksi, ihminen menettää asemansa. Näin ei koskaan pidä antaa käydä, ellei halua alistua itse koiraksi omalle koiralleen. On aivan eri asia, että tämän alistamisen pennun ollessa pieni ei suinkaan tarvitse tapahtua eikä pitäisikään tapahtua heti leikin alussa, sillä leikkihän loppuu siihen. Sen sijaan lähes aikuisen ja aikuisen koiran kanssa leikkiessä sen olisi syytä tapahtua ylivoimaisella tavalla. Ellei koira suostu alistumaan kädellä painamalla kaulasta ja rinnasta selälleen ja suuttuu leikistä alkaen taistella tosissaan, on ihmisenkin oltava hetki tosissaan. Ei niin, että tekee kipeää koiralle, vaan siten, että nöyryyttää ja alistaa sen. Ellei se onnistu selälleen pannen kädellä, on isomman pennun ja aikuisen ollessa kumppanina tartuttava niskasta kiinni ja painettava maahan puolustuskyvyttömäksi. Mutta tämä ei ole enää leikkiä, vaan kyse on jo taistelusta. Ja Sitä ei uusita kuin tarpeen vaatiessa. Kasvatus on epäonnistunut, jos näitä uusintoja tulee useita. Niitä ei pitäisi enää tarvita koiran tultua sukukypsäksi. On eri asia, että samaa "niskasta kiinni" -kaavaa voidaan käyttää täysin ilman leikkiä hyvin tehokkaana ja harkittavana rangaistuksena. Olipa kysymys leikkitilanteesta tai todesta, koiran kanssa on aina ihmisen voitettava. Ihmisen ei ole syytä siitä koskaan tinkiä. Ei leikilläkään sillä se on valetta ja teeskentelyä. Koira ei sitä ymmärrä, siltä puuttuu koko käsite ja sen taju. Vielä pahempi on, jos niin tapahtuu tositilanteessa. Jos esimerkiksi hoidon vuoksi joudutaan käyttämään pakkotoimenpiteitä, niiden käyttö ei saisi koskaan epäonnistua, eikä niistä vapautuminen saisi tapahtua koiran vastustukseksi seurauksena vaan isännän tai hoitajan tahdosta koiran ollessa alistetussa ja myös siihen mukautuneessa tilanteessa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että näitä pakkotilanteita hakemalla haetaan. Tarve sanelkoon tilanteen. Kun pentu on tullut uuteen laumaan, perheeseen, sen on siis ensiksi tutustuttava sen jäseniin. Välittömästi alkaa myös muotoutua sen arvoasema siinä. Alussa se  toki nimenomaan pentuna on melko alistuvainen, mutta kiinnittää itse koko ajan asian  tärkeyteen lisääntyvää huomiota aina vuoden, puolentoista ikään saakka. Asema on tehtävä selväksi heti alusta. Tärkeintä on huomata, että järjestys muotoutuu lähes yksinomaan pareittain.  Siis esimerkiksi perheen johtaja, olipa se kuka tahansa, beaglella toivottavasti isäntä tai metsästävä emäntä, ei voi vaikuttaa esimerkiksi jonkun lapsen ja koiran väliseen arvoon. Jos sivullinen puuttuu tähän "kamppailuun koira käsittää puuttumisen joko toisen pennun suojelemiseksi tai seksuaalipartnerin omistusosoitukseksi. Kun myöhemmin uudessa tilanteessa sivullinen on poissa, koira yrittää selvittää tilannetta kahden kesken. Siis pennun on koettava jokaisen perheenjäsenen suhteen kahdenkeskinen alistussuhteen asettuminen. Tue siis lasten pyrkimyksiä ylivaltaan neuvomalla heitä eikä kurittamalla pentua. Silloin se onnistuu.

Ihmisen vaatimat tavat    Takaisin ylös

Perheenjäsenenä pennun on opittava monia tapoja, joita sen jäsenyys perheessä vaatii, mutta jotka ovat koiran kannalta luonnottomia, eivätkä siten sisälly sen perittyyn muistiin  eli käyttäytymiskaavoihin. Nämä on opetettava yksitellen pennulle, mutta niitä ei saa vaatia itsestäänselvyyksinä, puhumattakaan että niiden taitamattomuudesta voidaan rangaista ennen kuin vaadittu tapa on opittu.

Huonesiisteys    Takaisin ylös

Vieroitettu pentu on ohjelmointinsa ansiosta oppinut, että pesään ei ulosteta eikä virtsasta. Mutta vasta aikuisena sille tulee tarve tehdä se tiettyihin paikkoihin, jolloin se palvelee reviirikäyttäytymistä. Sillä on kuitenkin luonnollinen pakko tehdä tarpeensa ja pentuna vielä monasti päivässä. Huonesiisteyden opetuksessa on lähdettävä tältä pohjalta. Jos pentu on tilapäisesti ja suhteellisen lyhyen aikaa suljettu "pesäänsä" se ei ilman pakkoa tahri sitä. Tätä voi käyttää apuna opetuksessa. Mutta muualle se aina tarpeen tullen suorittaa tekonsa. Opettamatonta pentua ei saa siitä koskaan rangaista. Sen on saatava ensin oppia, että se on sallittua. Vasta sen jälkeen, kun sillä on varma tieto luvallisesta paikasta, voidaan estää teko luvattomaan paikkaan. Siis paikka ja aika on tärkeitä, eikä teko. Ellei voi estää vahingon tapahtumista heti tarpeen teon alkaessa ja tapahtuessa siirtämällä pentu sallittuun paikkaan, ei pidä rangaista. Jälkeenpäin annettua rangaistusta pentu ei voi käsittää oikein. Omalle ulosteelle ja virtsalle haiseva ja sallittu paikka helpottaa tyhjennystapahtuman alkuun lähtöä. Vastaavasti luvattomasta paikasta, esim. matosta, on syytä poistaa hajut mahdollisimman tarkoin.

Kielletyt paikat    Takaisin ylös

Pöydät, sängyt, tuolit yms. ovat tavallisesti koirilta kiellettyä aluetta. Tämän opettamisen tulisi olla ehdotonta ja johdonmukaista. Ellei koira saa tulla esim. sänkyyn, ei sitä pidä päästää koskaan sänkyyn jne. Ehdottomasti asiassa ei saa koskaan tehdä poikkeusta. Tämän opetuksen antaminen tapahtuu poistamalla koira heti. Ei hyväillen ja selitellen, vaan määrätietoisesti lujalla otteella sekä samalla opettaen kielteisen komentosanan, symbolin jota aina käytetään estävänä ilmaisuna, sanomalla "ei" tai "hyi" jne. Äänenpainon ja teon on oltava selvästi kieltoa ilmaisevia ja lujia. Kieltoa ei opita hellyydellä eikä hyssyttelemällä. Koska tapahtuma on epämieluinen estävä toimenpide, teonkin on oltava epämieluisa rangaistusluonteensa takia. Siis esim. tuolilta pentua ei nosteta pois, vaan vahingoittamatta ja vammauttamatta läimäyttäen survaistaan se pois. Nyt joku saattaa sanoa, että tämä on liian kovakouraista. Pitää hakea vaikkapa pehmeä rullalle kääritty lehti, jolla takaapäin hositaan ja sanotaan "hys, hys". Paras opettaja on kuitenkin pennun emä. Ei sekään kiellä  käpälällään pyöritellen tai kuonolla työntäen, vaan nopealla puraisuliikkeellä äkäisesti murahtaen. Opetus on epäonnistunut, siis joko tarkoitus epäselvä tai kielto tehoton, ellei pentu opi sitä muutamalla kerralla. Tavallisesti kyseessä on kuitenkin epäjohdonmukaisuus siten, että sama joskus sallitaan joskus ei.

Kielletyt esineet ja kielletyt teot    Takaisin ylös

Ellei aiota tarjota pennulle tilaisuutta jatkossakin askarrella esim. pureskelemalla mattoja, kenkiä, sukkia, tuolinjalkoja jne., se on heti ensimmäisellä kerralla joka kerta teon ilmetessä estettävä. Kuinka ihmeessä se voi muutoin tietää, milloin se on sallittua, milloin ei. Toisaalta pennulle on tarjottava selvästi tunnistettavia sallittuja esineitä pureskeltaviksi ja leikittäviksi, joita sen luonnollisesti on aina sallittava käsitellä. Samoin myös kohteita kiipeiltäväksi, haistettavaksi, maistettavaksi ja liikkuvia katsottavaksi. Näitä tutustumiskohteita toimintojen harjoittamiseksi tulee jatkuvasti lisätä, monipuolistaa ja laajentaa. Mutta luonnollisesti järkevissä rajoissa. Eihän kukaan antane missään vaiheessa rotanmyrkkyä maisteltavaksi tai sillankaidetta kiivettäväksi ellei pentu ole oppinut välttämään putoamista pudottuaan aikaisemmin erilaisista vaarattomista paikoista itseään loukkaamatta. En usko kenenkään panevan pentua sillankaiteelle. Mutta ajavien koirien pennut sen sijaan on tullut tavaksi asettaa metsästyskoulutuksessa heti niiden liikkeelle pystyessä työhön, ajamista oppimaan, jota hyvin voidaan verrata sillankaiteella kävelyyn.