Ajavan koiran metsästyskoulutus

Juhani Hirvensalo:

Ajaessaan tuntikausia saaliseläintä ilman suuria mahdollisuuksia saada se kiinni, ajokoirat toimivat perittyjen ja valinnalla muovattujen metsästyskäyttäytymiskaavojensa ohjaamina. Kuitenkin näiden kaavojen oikea ja menestyksellinen soveltaminen vaatii jokaiselta koiraita aluksi harjoittelua, kokemuksia ja oppimista. Vaikka emme isäntinä pystykään niitä varsinaisesti opettamaan, on meillä kuitenkin mahdollisuus auttaa koiria siten, että koetamme antaa sille suotuisat mahdollisuudet harjoitella ja opetella. Koska virheellisiä tapoja ja epäonnistuneiden yritysten masentavaa vaikutusta on erittäin vaikea myöhemmin saada korjatuksi, on alkeis- ja metsästyskoulutuksen perusvaiheen läpiviemiseksi viisasta nähdä vaivaa. Jos koira aikuisena ei tekemiensä virheiden vuoksi pysty menestyksellisiin ajosuorituksiin, syynä ei ole läheskään niin usein kuin on totuttu ajattelemaan huono perimä tai muutoin koirasta johtuva heikkous. Usein vika saattaa olla isännässäkin.

Esikoulutus     Takaisin ylös

Koska koiran ja metsästäjän on työskenneltävä yhdessä ja isännän on pystyttävä määräämään milloin metsästys aloitetaan ja milloin se lopetetaan, on itsestään selvää, että ennen maastoon menoa koiran on opittava tulemaan kutsusta luokse. Huutamalla ja viheltämällä kutsu on useimmiten käytetty tapa, koska se ei vaadi mitään lisävälineitä. Sitä on myös käytännössä helppo joka päivä harjaannuttaa. Tehokkuudessaan näihin verrattava on pilli. Mutta voimakkaimmin koiraan vaikuttava on metsästys- torvi tai sen ääntä matkiva joiku- mainen kutsuhuuto. Kun ääni on voimakkuudeltaan asteittain kohoava ja laskeva, koiran on helppo aistia, mistä päin ääni tulee. Oikealla äänensävyllä ja tarpeeksi pitkällä kestolla on voimakkain vaikutus. Korkeudella tai sävelpuhtaudella ei ole merkitystä. Vetoavin ja siis vaikuttavin ääni muistuttaa koiran ikäväulvontaa.
Harjoituksiin ja metsälle mentäessä sekä niistä palattaessa on hyvä kuljettaa koira aina kytkettynä. Siten se oppii pitämään irtilaskua ja kytkemistä vastaavasti alun ja lopun merkkeinä. Ensimmäiset retket on syytä mielestäni suunnata hyvin helposti liikuttavaan ja melko avoimeen maastoon, mutta joka tapauksessa alueelle, missä mahdollisimman suurella todennäköisyydellä ei ole jäniksiä. Hiljaa edeten ja välillä seisahtuen annetaan pennun liikkua vapaasti. On itsestään selvää, että pennun tulee olla hyvin levännyt, niin että se jo toiminnan ilosta haluaa liikkua reippaasti. Silloin se myös itsestään joutuu kauemmaksi isännästä. Kun se sitten havaitsee jotakin mielenkiintoista tutkittavaa, on syytä antaa sen ottaa asiasta selvyys. Siispä on seisahduttava ja odotettava. Jos maasto on avoin, pentu voi välillä näöllään todeta, että lauman- johtaja on paikalla. Jos se taas on näkymättömissä, olisi eduksi, että se voisi kuulla isäntänsä olevan lähistöllä. En kuitenkaan tarkoita, että sitä pitäisi kutsua, vaan aiheutetaan tavalla tai toisella ääntä, vaikka keskustelemalla.
Kerran sitten tulee tilanne, jolloin pentu huomaa olevansa yksin, se ei tiedä missä on isäntä. Jos se ääntelee eksyksissä, on syytä heti selvästi vastata. Nyt ratkaistaan, onko luottamus molemminpuolista. Pennulle on saatava varma vakaumus, että isäntä on aina tarvittaessa tavoitettavissa. Vasta sitten, kun se tämän on kokemuksesta omaksunut, voi vaikeampikin ja pitempiaikaiseen eroon johtava eksyminen selvitä onnellisesti ilman järkytystä. Jos vanhakin koira todella eksyy, tai paremminkin kadottaa lopullisesti yhteyden isäntäänsä metsällä, esimerkiksi jos se jätetään yksin ajamaan, siitä on pysyviä ja ikäviä seurauksia. Joko se välttää sellaisia tilanteita, joissa tapaus toistuisi, tai sitten se käy välinpitämättömäksi yleensäkin seuraamaan, missä isäntä liikkuu. Pennulla nämä vahingolliset vaikutukset tulevat paljon voimakkaampana ja huomattavasti vähäisemmästä syystä.
Kun pentu on oppinut selvittämään pikku eksymiset, tai oikeammin se ei enää pidäkään niitä eksymisinä vaan tilapäisinä asiaan kuuluvina yhteyskatkoksina, jotka se on oppinut kuuntelemalla, katselemalla tai pahimmassa tapauksessa jälkiä seuraamalla selvittämään, se ei koe mitään merkittävää tunnejärkytystä. Vasta tämän jälkeen voidaan maastossa liikkua huolehtimatta koko ajan, missä koira on: Mikseipä pennun ollessa kyseessä voida joskus sitä harjaannuttaakin isännän löytämiseen liikkumalla tarkoituksellisesti eksyttävästi. Mutta olkoon se korkeintaan yhtä harvoin kuin ihmiskumppanin "eksyttäminen leikkimielessä", muistaen, että koiraita puuttuu täysin huumorintaju, eikä se voi käsittää isännän petollisuutta.
Nopeus maastossa liikuttaessa on sovitettava koiran temperamentin ja aistimistavan mukaan. Jos koira on jälkivainuinen, on liikuttava tarpeeksi hitaasti. Samoin jos se on vähemmän temperamentikas, raskas ja kömpelöliikkeinen. Kun pentu aikaa väsyä ja vain seuraa isäntää, on viimeistään silloin harjoittelu lopetettava, mieluummin kuitenkin jo selvästi aikaisemmin. Vapaana liikkumisen ja harjoituksen loppumisen merkkinä voidaan pentu kytkeä. Siitäkin on syytä tehdä koiralle mieluinen tapahtuma vaikkapa herkkupalalla tai vain kiittelemällä.
Kun tottelevaisuus ja kutsusta luoksetulo sekä maastossa liikkumisen ja aistien käytön, varsinkin vainuamisen, perusharjoittelu on suoritettu, voidaan ajatella varsi- naisen metsästyskoulutuksen aloittamista. Oikeampaa olisi puhua metsästysharjoittelusta, sillä varsi- naisesta koulutuksesta ei ole kyse. Ajavalla koiraita metsästettäessä ihminen voi opettaa koiraa hyvin vähän. Oikeampaa on puhua oppimis- ja harjaantumistilaisuuden antamisesta kuin opettamisesta ja koulutuksesta.

Metsästyskouluttamisen aloitusikä    Takaisin ylös

Metsästyskoulutus joudutaan pakosta rajaamaan asetuksella säädetyksi jäniksenmetsästysajaksi. Siten metsästyskausi määrää myös merkittävästi aloittamisikää, jonka merkitykseen ei ole kiinnitetty tarpeeksi huomiota. Usein pyritään koulutus aloittamaan mahdollisimman nuorena. Tätä hyvin yleistä käsitystä vastaan kuitenkin puhuvat myös monet seikat. Joka tapauksessa ei alle 10-12 kk ikäisen pennun ajamaan opettaminen ole riskitöntä.
Hyvin yleisesti kuulee kerrottavan kuinka vain muutaman kuu- kauden ikäinen pentu ajoi jo pitkään. Kuitenkin pitäisi samassa yhteydessä mainita myös mitä virheitä saman koiran ajassa on ollut myöhemmin ja ennen kaikkea mainita myös ne monet, joita yritettiin jo pentuina ajamaan, mutta joista ei koskaan tullut kelvollisia, vaan jotka esimerkiksi tyytyivät aina jäniksen lyhytaikaiseen pöläyttämiseen.
Alle vuoden iässä annettu metsästyskoulutus saattaa tietysti onnistua, mutta kuitenkin se voi myös tuottaa korjaamattomia vahinkoja. Jos maittamattomuuttaan ei katso millään voivansa odottaa koiransa aikuistumista, suosittelen vakavasti ainakin suorittamaan peruskoulutusta riistattomassa maastossa kymmeniä kertoja ennen jäniksen jäljille päästämistä. Ainakin tällainen esikoulutus on välttämätön. Yleinen tapa viedä pentu liian nuorena metsälle käy ilmi varhaisten kevätpentujen suuresta kysynnästä. Pari kolme kuukautta vanhempi ikä arvostetaan usein korkeammalle kuin laatu.
Koulutusikäpulma (jota tuskin uskotaan) koskee kaikkia metsästyskoirarotuja, mutta meidän ajokoiraharrastajien on häpeäksemme myönnettävä, että vain hirvikoira- miehet ovat asian tähän mennessä ymmärtäneet. Parempi odottaa yksi syksy kuin yrittää monta vuotta ilman kunnon koiraa ja tulosta.

Kylmän haun harjoittelu     Takaisin ylös

Hyvin suoritettu peruskoulutus on samalla kylmän haun harjoittelua. Kun ensi kerran lähdetään yrittämään varsinaista metsästystä pennun kanssa, on mielestäni syytä valita maasto, jossa tiedetään olevan jäniksiä. Metsästysvaatteisiin pukeutunut isäntä ja ase eivät pennulle vielä merkitse mitään eri koista, mutta onnistuneiden retkien jälkeen niistä tulee pian symboli, jolloin jo metsästyshatun tai repun esille otto saa koiran innostumaan. Tuota intoa ja yleensäkään koiran innostumista, jota se osoittaa lähdettäessä ulos retkelle luontoon, ei pidä kuitenkaan tulkita väärin metsästysinnoksi. Se on yleistä innostumista ja halua päästä vapaasti juoksentelemaan. Innostumisen määrä ja liikkeen nopeus maastossa ovat koiran temperamentista, oppimisesta ja rakenteesta riippuvia, tietysti edellyttäen, että peruskunto on hankittu ja tallella.

Riistan jäljet    Takaisin ylös

Kun pentu ensi kerran vainuaa riistan jäljet, se vieraan ja kiinnostavan hajun houkuttelemana aikaa tutkia ja seurata niitä. On huomattava, että tässä vaiheessa kaikki riistan hajut ovat lähes yhtä mielenkiintoisia. Väitän, että koirat ovat alussa "kaikkiruokaisia". Riista valikoituu kokemuksen myötä kunkin koiran ominaisuuksia parhaiten vastaavaksi: ajavalle koiralle juosten pakeneva, pystykorvalle puuhun nouseva jne.
Eniten kiinnostava ja selvimmin synnynnäisessä muistissa on ketun ja varsinkin suden haju. Jos niitä on todettavissa, pennun kyseessä ollessa tietysti tarpeeksi selvinä, huomataan koiran käyttäytymisestä, että nämä hajut ovat jo "tuttu- ja" perinnöllisen muistin vuoksi. Niinpä koirassa usein on samanaikaisesti selvästi havaittavissa taistelukäyttäytymisen piirteitä. Karvat saattavat nousta selässä pystyyn, häntä kohoaa jäykästi tai taipuu alas jalkojen väliin.
Kärpän, sopulin ja jopa hiirien ja oravien hajut kiinnostavat. Pian pentu oppii, että vain jäniksen, metsälintujen, ketun ja hirvieläinten hajuja vainuamalla voi niitä seurata pitkän matkaa ja päätyä sellaiseen tulokseen, joka antaa selvän tunne-elämyksen ja josta isäntäkin näyttää olevan kiinnostunut. Oppimattomankin pennun käytöksestä huomaa pian, minkä laatunen eläin on kysymyksessä. Jos peruskoulutuksen yhteydessä on selvinnyt, että koira on ilmavainuinen, se linnun jäljillä heti aikaa käyttää korkeaa ja pää ylhäällä tapahtuvaa hypähtelevää liikkumis- tapaa. Sille nämäkin eläimet ovat hyvin mielenkiintoisia. Jos koira on taas puhtaasti maavainuinen, liikkuminen säilyy 'alapäisenä' aivan linnun välittömään läheisyyteen. Kummassakin tapauksessa on melko selvästi havaittavissa, että koira ei osoita pelon merkkejä vaan on selvästi 'päällekäyvänä' osapuolena.
Jos kohdalle on sattunut hirven jäljet, koira toteaa ne ja todennäköisesti pystyy niitä jopa helpostikin seuraamaan. Kun ne tavallisesti eivät kuitenkaan johda ylösottoon aivan välittömässä läheisyydessä, riippuu isännän käytöksestä, kuinka pitkälle pentu niitä seuraa. Täysi välinpitämättömyys ja kulun suuntaaminen muualle on pennulle merkki, että niistä ei väliä.
Jos taas koira toteaa hirven ilmavainusta, on usein melko pian todettavissa, että sen käyttäytyminen muuttuu varuillaan olevan, hieman epäröivän taistelukäyttäytymisen kaavoihin. Jos koira on ilmavainuinen, rohkea ja temperamentikas, se todennäköisesti syöksyy hirven luo, ja sen karkotessa perään. On syytä pyrkiä nopeasti toteamaan onko kyseessä hirvenajo. Jos niin on, on koira nopeasti kutsuttava luokse ja kiireesti lähdettävä eri suuntaan. Kun koira tulee kutsujan luokse, sitä on aivan turha enää silloin moittia ja kieltää. Moite on paikallaan, jos koira tavoitetaan aivan ajoreitillä. Puhtaasti maavainuinen koira ei useimmiten käsitykseni mukaan lähdekään seuraamaan hirviä niin helposti ensimmäistä kertaa niitä kohdattuaan, etteikö sitä kerkiä estää ajosta.
Jäniksen jäljet löydettyään koira aikaa tutkia niitä. Kun isäntä on sitä mieltä, että ne todella ovat jäniksen hajut, joita se tutkii, on maltti valttia. Paikallaan pysyen tai jälkien edetessä hiljalleen taustalta seuraten annetaan koiran kaikessa rauhassa tutkia. Jos mahdollista koetetaan koiralle antaa käsitys, että tästä työstä ovat mukana olevat ihmisetkin kiinnostuneitakin. On kaikin tavoin koetettava välttää karkottamasta jänistä. On hyvin tärkeätä, että ensimmäinen ja ensimmäiset ajot syntyvät koiran omasta ylösotosta ja vielä mahdollisimman hyvässä tuntumassa, mieluimmin aivan näkölähtöinä. Silloin pentu ensiksikin oppii, että jälkiä seuraamalla se löytää jäniksen, siis että jälkien päästä se löytää hienon ja kiihottavan elämyksen sekä että metsästyksen varsinainen kohokohta aikaa vasta ylösotosta.

Valikoi olosuhteet    Takaisin ylös

Ensimmäiset metsästysretket on tehtävä vain hyvissä olosuhteissa. Koiralle on pyrittävä muovaamaan käsitys, että metsästysretkellä yleensä onnistutaan ja on helppo onnistua. Vasta useita menestyksellisiä hakuja ja ajoja suorittanutta koiraa voidaan vähitellen aikaa harjaannuttaa myös heikommissa olosuhteissa.
Parasta mielestäni olisi, jos koiran metsästysharjoittelu voitaisiin aloittaa lumikelillä. Siitä olisi ensiksikin se etu, että isäntä voisi heti todeta, onko kyseessä jänis tai niin haluaville kettu. Väärän eläimen seuraaminen voidaan lopettaa heti alkuunsa houkuttelemalla koira pois jäljiltä, kuitenkaan ei vielä alkuvaiheessa kieltämällä sitä, vaan ohjaamalla se kuin ohimennen niiltä pois. Toiseksi lumikelillä voidaan usein todeta, että jäljet ovat tarpeeksi tuoreet ja samoin voidaan kulkua suunnata oikeaan suuntaan, jos koiran mielenkiinto alkaa herpaantua. Koiraa voidaan rohkaista myös kehotuksilla seuraamaan jälkeä, jos tällainen kehottava ja rohkaiseva sana on opetettu. Monilla vanhoilla metsästäjillä oli tapana yllyttää koiraansa hake- maan kissaa, olipa kyse mistä riistasta tahansa. Ennen vanhaan koirien kuljeskellessa vapaina pihapiirissä ne antoivat kissoille kyytiä eikä niitä siitä pahemmin kielletty, vaan päinvastoin jopa yllytettiin.
Lumikeli ajavan koiran alokas- koulutuksessa on koiran kannalta vielä kolmannesta syystä edullinen. Koira käyttää metsästyksessään perittyjä siihen soveliaita käyttäytymiskaavoja. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö tätä taitoa pitäisi myös ensin oppia ja harjoitella. Näin on laita varsinkin jäljestä seuraavalla eli ajokoiralla, koska se ei useinkaan joudu tilaisuuteen, jossa sen olisi tavallaan pakko ajaa, vaan sen on opittava itse hakeutumaan ajotilanteeseen. Tämä vaatii pitkä- jänteistä työskentelyä. Sellaisella lumikelillä, jossa jäljet näkyvät hyvin, saa koira sekä näkö- että hajuaistimuksia. Silloin on pennunkin helppo todeta, että jäljet jatkuvat vaikkapa haju olisi välillä heikompaa. Lumikelillä muut hajut häiritsevät vähemmän kuin paljaalla maalla ja lämpimällä. Mutta ennen kaikkea yleisen aistimusärsykkeiden summan, haju- ja näköhavaintojen yhteenlaskun vuoksi ärsytysten voimakkuus kohoaa korkeammaksi kuin pelkän vainun avulla seuratessa ja siten tulee helposti saavutetuksi ja ylitetyksi kokemattoman koiran kynnystaso. Oppimisen ja kokemuksen myötä tämä kynnysarvo sitten alenee.

Ensimmäinen ajo    Takaisin ylös

syntyy usein tavallaan kuin vahingossa. Hieman hämmästyen koira useimmiten kuitenkin syöksyy jäniksen perään ja yrittää seurata sen jälkiä. Monet koirat eivät alussa hauku juuri lainkaan. Siitä ei ole vielä tässä vaiheessa suurta huolta, mutta sen sijaan ensimmäiset ajot pitäisi saada loppumaan menestyksellisesti. Vain kaatoon, louheenmenoon tai kiinniottoon yms. tilanteeseen päättyvistä ajoista koira oppii, mikä on ajon lopullinen tarkoitus. Ellei näin tapahdu, koira aikaa pitää ajoa sinänsä jo hyvänä suorituksena ja on siihen itse tyytyväinen, vaikka se loppuisi lyhyesti hukkaankin. Onhan se jo sinänsä hieno elämys, josta koiraa on syytä kiitellä. Mutta jos varsinkin alussa ajo loppuu toistamiseen hukkaan, vaara liian helposta hukan jättämisestä ja sen tavaksi tulosta tulee ilmeiseksi.
Vaikka metsästysvietti ja sen ilmenemiskaavat ovatkin koiran suvulla johdettavissa lähinnä ravinnon haun motiivista, on ajavana koiraita sen merkitys tuntuvasti pienempi kuin 'alkukoiralla'. Tapahtunut valinta on aikojen kuluessa siirtänyt käyttäytymismalleja pois ruokaa hakevasta ja taistelukäyttäytymisestä tutkimis- ja leikkikäyttäytymisen puolelle. Seurauksena on, että koiralle ei sinänsä ole niin tärkeätä kuin yleensä uskotaan, että se saa saaliin kiinni tai se ammutaan ja se pääsee syömään. Käytännössä se siitä usein kieltäytyy ja näyttää jopa pettyneenä kun 'leikki' loppuu. Sille on tullut tärkeäksi vainunsa avulla tutkimalla saada seurata saalista, josta on tullut 'leikkikumppani'. Koska meiltä metsästäjiltä kuitenkin kai puuttuu tämä leikkimieli, meidän on pakko koettaa tehdä koiralle kaadon avulla selväksi, että leikki loppuu vasta siihen.

Hukkien selvitys     Takaisin ylös

Useimmiten ajon kurussa tapahtuu eri syistä katkeamista, joita nimitämme katkoiksi (alle 5 min.) tai hukiksi (yli 5 min.). Nämä johtuvat koirasta, ajettavasta tai olosuhteista. Usein ovat kaikki tekijät mukana. Vaikka ihannekoiralle ei pitäisi hukkia ajossa tullakaan, niin on todettava, että olemme kaukana siitä tavoitteesta. Eri lailla käyttäytyvien jäniksien katkoton ajaminen kaikissa olosuhteissa edellyttää niin nopeaa ja ajettavalle painostavaa koiraa, että nykyisen yleisen mielipiteen vuoksi se olisi pahinta, mitä ajokoirametsästyksen ja sen tulevaisuuden kannalta voimme ajatella.
Erilaisten hukkien selvitystaito on hyvin tärkeä kyky, jonka koira voi hankkia vain harjoittelemalla ja oppimalla. Riippuu osin koirasta ja sen ajotavasta, millaisia hukkia syntyy. Toisaalta on todettava, että eri koirille tulee taito selvittää määrätyt hukkatyypit paremmin kuin toiset. Olen saanut sen käsityksen, että koira hyvin helposti aikaa käyttää sitä hukan selvitystapaa, jonka se on ensiksi oppinut. Ensiksi se oppii taas sen tavan, jolla se on sattumoisin ja sille tyypillistä vainuamis- ja liikkumistapaa käyttäen selvittänyt ensimmäiset hukkansa. Vasta toissijaisesti se yrittää muita keinoja. Silloin onkin jo kyse sitkeydestä. Tärkeintä hukanselvittelyssä onkin sitkeys ja peräänantamattomuus.
Kuten jo aikaisemmin mainitsin, parin ensimmäisen ajon lopputulos ratkaisee olennaisesti koiran halun pysyä hukalla. Jos ensiajot päättyvät kaatoon, on koiralle annettu paras oppi. Usein ei kuitenkaan käy näin onnellisesti. Asiaa on yritettävä korjata tukemalla hukan selvitystä. Ei ole syytä heti rynnätä hukkapaikalle. Ihmisen meno paikalle sotkee vain hajuja ja häiritsee koiran työskentelyä. Jos koiran todetaan yrittävän edelleen, seurataan sivusta. Mutta jos koira jättää hukka-alueen, on syytä kiirehtiä paikalle. Näin koirakin tulee sinne uudelleen. Silloin on taas oltava kärsivällisyyttä. On annettava aikaa niin kauan kuin koira yhtään yrittää. Jos se taas lopettaa tutkimisen, jo vähäinenkin siirtyminen saattaa johtaa sen uudelleen hajukenttään. Ja taas on odotettava. Lumikeli tulee tässä samoin kuin haussa avuksi. Kun todetaan mitä on tapahtunut voidaan koira sen huomaamatta johtaa taas jälkien alkuun.
Varoittaisin koskaan kutsumasta opettelevaa koiraa hukkapaikalta tai hukkapaikalle tarkoituksella johtaa se selvästi osoittaen jäljille. Jo kerran pari näin tapahduttua sitä ei sen jälkeen enää tarvitse kutsuakaan. Se tulee hukan synnyttyä itsestään jo kysymään, mistä nyt jatketaan. Aivan sama pätee opettelevan koiran kutsumisessa hyvälle yöjäljelle tai karkkojäniksen perään.
On parasta, että pentukoira saa varman käsityksen, että haku ja ajo ovat sen osa metsästyksessä ja vain yksinomaan sen tehtävä. Isäntä on laumanjohtaja, liikkumisen keskipiste, tukikohta maastossa, joka suorittaa kaadon ja antaa osan saaliista palkkioksi ja tunnustukseksi koiralle, ja sen ohella sanoin kiittää hyvästä suorituksesta. On eri asia, että vanhemman oppineen koiran kanssa voidaan edetä maastossa huonolla kelillä siten, että koetetaan ihmisten toimesta saada ajo alkuun karkottamalla jänis. Koira huomaa hyvin helposti tämän pyrkimyksen ja sovittaa liikkumisensa sen mukaan suorittaen kuviohakua kulkusuunnassa.

Toinen koira     Takaisin ylös

Opettajana on luonnonmukainen menetelmä totutettaessa pentua metsästykseen. Mikäli näin tehdään on syytä asettaa useampia ehtoja. 'Opettajakoiran' on oltava pennulle hyvin tuttu, opettajan on tavallaan kuuluttava samaan laumaan. Ellei näin ole, voidaan vähemmän tutun koiran kanssa ottaa ehkäpä vain yksi haku yöjäljellä, ylösotto ja ajo. Opetteleva koira ei kuitenkaan lähde vieraan mukaan. Opettajakoiran on oltava vainuamistavaltaan ja liikkumistyyliltään sekä temperamentiltaan korkeintaan yhtä nopea, mutta mieluummin hitaampi kuin oppilas. Kolmanneksi opettajalla ei saisi esiintyä sellaisia virheitä, joita ei olla valmiit pennulla hyväksymään, sillä myös ne se oppii samalla helposti. Tätä viimeksi mainittua tapausta voidaan myös soveltaa päinvastaisessa järjestyksessä. Jos koiralla, joka ei vielä ole täysin omaksunut omaa työtapaansa, on jokin haitallinen työskentelyvirhe, joka johtuu väärästä oppimisesta, sitä voidaan oikaista asian oikein suorittavan, mutta jo täysin urautuneen, kokeneen opettajan avulla.
Tärkein ehto toisen koiran apua opetuksessa käytettäessä on, että pentua aletaan harjoittaa yksin heti, kun se on päässyt juonesta perille. Jos yhdessä metsästämistä toisen koiran kanssa jatketaan, on seurauksena nopeasti työnjaon kehittyminen, ja alkaa muodostua ajue. On huomattavaa, että koira voi taistella leikkimielellä toista koiraa vastaan, mutta kun koira 'taistelee' kolmatta osapuolta, siis ajossa jänistä vastaan, se taistelee vain sitä vastaan. Se ei kilpaile samanaikaisesti toisen koiran kanssa ajamisessa vaan juoksemisessa, jossa nopeasti ratkeaa kumpi johtaa. Ajaminen on eri asia kuin juoksukilpailu.

Harjoittuminen jatkuu     Takaisin ylös

Kun koira on oppinut ottamaan jäniksen ylös ja ajamaan sitä, voidaan sitä sopivalla lisäharjoittelulla kouluttaa edelleen. Tämä auttaa kehittämään sen taitoa selvitä heikoissakin olosuhteissa johtuivatpa ne huonosta säästä tai hankalasta käyttäytyvästä jäniksestä. Kuitenkin on ehdottomasti syytä varoa rasittamasta liikaa nuorta koiraa parina ensimmäisenä vuonna. Seurauksena on helposti ns. 'välivuosi'. Koira ei vastaakaan niitä lupauksia, joita se aikaisemmin antoi. Kuten jo aikaisemmin esitin, koira ei tee työtä ajaessaan vaan se tavallaan leikkii. Jos leikki on liian rasittavaa ja käy yksitoikkoiseksi, seurauksena on turhautuminen ja tympäytyminen, kyllästyminen.
Vanhemman jo tapansa omaksuneen koiran kouluttaminen on asia, joka tuskin monestikaan onnistuu. On koiria, jotka alkavat ajaa vasta useamman syksyn harjoittelun jälkeen. Mielestäni on perusteltua väittää, että silloin alkeiskoulutus On lähes täysin epäonnistunut, koiraa ei ole saatu oikein motivoitu- maan, innostumaan ja saamaan tulosta. Kyseessä voi olla myös jonkin onnistumista häiritsevän virheellisen käyttäytymisen hankala Poiskarsiminen ja uuden oikean tavan omaksuminen. On muistettava, että kerran omaksutun tavan muuttaminen toiseksi vaatii ajavalla koiraita, joka metsästyksen aikana on vain nimeksi isännän komennettavissa, monikymmenkertaisen työn verrattuna siihen helppouteen, millä ensimmäinen tapa omaksutaan. On perusteltua sanoa, että yleensä se harvoin onnistuukaan.
Kuten jo aikaisemmin esitin, koiraa ei voida paljonkaan opettaa hakemaan ja ajamaan. Koska kuitenkin molemmat taidot koiran on opittava, on hyvin tärkeää, että isäntä tekee kaikkensa, että koiraita on mahdollisimman suotuisat olo- suhteet kokemuksella hankkia oikeat ja taipumuksiaan vastaavat käyttäytymiskaavojen sovellutukset metsästyksestä. On syytä myös muistaa, että läheskään kaikilla koirilla ei ole perimässään oikeita ominaisuuksia, jotta se voisi suotuisissakaan olosuhteissa tulla hyväksi ajuriksi.

10 kultaista käskyä     Takaisin ylös

  1. Opeta koira tulemaan merkistä. Opeta tämä jo pentuna. 
  2. Anna kiinniottamisesta muodostua koiralle ilo - ei rangaistus.
  3. Älä kouluta koiraasi metsässä pimeän aikana - ei ainakaan pentua. 
  4. Jätä ammuttu riista kaato- paikalle niin, että koirasi saa sen itse löytää sieltä.
  5. Älä laske koiraasi irti maastoon niin, että sillä on nahkapanta ja ketju perässä. Kiinnitä sille sen sijaan kevyt kaulapanta, jossa on heijastin ja puhelinnumerosi.
  6. Älä jätä koiraasi maastoon. Jos kuitenkin on pakko, niin jätä sille huopa tai tilapäinen suoja.
  7. Metsästysretken ja koulutuksen jälkeen:
    a - tarkista aina käpälät ja koira muutoinkin
    b - päästä se sisään kuivumaan, lämmittelemään, syömään ja lepäämään ennen kuin viet sen ulkotarhaan ja -koppiin.
  8. Seuraa tarkoin koirasta ja koiranpidosta annettuja lakimääräyksiä ja asuinpaikkakuntasi säädöksiä. 
  9. Metsästä ja kouluta koiraasi aina niin, että yleisesti hyväksytyt eläinsuojelunäkökohdat tulevat huomioiduiksi. Älä kaada riistaa niin, että riistakannan säilyminen on vaarassa.
  10. Muista, että koira on paras metsästystoverisi.